Inkoon monitoimihallin nimi vaihtui – uusi nimi on Nylund Arena

Nylund Arena

Nylund Arena

Nylund Group on lähtenyt tukemaan Inkoon monitoimiareenan toimintaa. Samalla areenan nimi on vaihtunut Nylund Arenaksi. Areena on rakennettu satojen talkoolaisten voimin ja otettiin käyttöön vuona 2011. Kymmenen vuoden aikana areenan aluetta on kehitetty merkittävästi.

– Nylundille on luontevaa lähteä tukemaan Inkoon halliyhdistyksen toimintaa. Halliprojekti on alusta alkaen ollut vaikuttava esimerkki siitä, mitä saadaan aikaiseksi määrätietoisella yhteistyöllä. Tarvitaan vain selkeä visio ja tahtoa yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Rahoittajat ja tukijat ovat tottakai tärkeitä, mutta ennen kaikkea tarvitaan innokkaita ja asialle omistautuneita ihmisiä”, hehkuttaa Nylundin toimitusjohtaja Johan Karlsson.

Nylund Arena on Johan Karlssonin mukaan merkittävä asia sekä Inkoon kunnalle että lähiseudulle. Erinomaiset harrastusolosuhteet innostavat liikkumaan niin nuoria kuin vanhempia. Areena palvelee sekä inkoolaisia että ympäröivistä kunnista ja kaupungeista tulevia liikunnanharrastajia. Kävijöitä on vuosittain noin viisikymmentätuhatta.

Nylund Arena

Uudet Nylund Arena –kyltit on jo nostettu paikoilleen

Inkoon halliyhdistys on vienyt Areenan toimintaa alusta lähtien eteenpäin määrätietoisella otteella. Syksyllä 2015 aloitettiin varastorakennuksen sekä tekonurmikentän rakennustyöt. Täysikokoinen kansainväliset vaatimukset täyttävä tekonurmikenttä otettiin käyttöön keväällä 2016. Joulukuussa 2020 halliin avattiin Padel-kenttä.

Halliyhdistyksessä suunniteltiin ulkotekonurmen valaistuksen uusimista. Vanhat valaisimet vaativat liikaa huoltoa ja ne kuluttivat turhan paljon energiaa. Niissä oli myös manuaalinen ohjaus. Etsimme ekologisempaa ja etäohjattavaa LED-valaistusta. Löysimme silloin Nylundin ja yhdessä huomasimme, että meillähän voisi olla syvempääkin yhteistyötä, kertoo Clas Heerman Inkoon halliyhdistyksestä.

Inkoolaiset odottavat yhteistyöltä valoisia uudistuksia, parempaa näkyvyyttä sekä ulkokentällä pelaaville joukkueille ja tietenkin myös koko Nylund Arenalle. – Toivomme löytävämme Nylundin kanssa uusia ratkaisuja, joilla voimme ohjata koko alueen valaistusta optimaalisesti ja ympäristöystävällisesti, Clas jatkaa.

Uusi nimi otettiin käyttöön jo lokakuussa. Tarkoituksena on järjestää joku kiva tapahtuma nimenvaihdon ympärille, kunhan pandemia sallii ja kun ulkokentällä on uusi valaistus. Paikallisia asukkaita ja hallin kävijöitä nimenvaihdos on ilahduttanut. Ihmisiä on ilahduttanut se, että on löytynyt uusi pääsponsori, joka tukee ja mahdollistaa hallin toimintaa.

Nylund Arena

Nylund uusii Arenan valaistuksen vaiheittain

Nylund Arenalle nimensä lainaava uusi sponsori on 90 vuotta vanha perheyritys, joka tarjoaa ratkaisuja valaistukseen, valaistuksen ohjaukseen ja tietoverkkoihin. Areenan uusi pääsponsori tuo valaistusalan asiantuntemuksensa areenaa hoitavan Inkoon halliyhdistyksen käyttöön. Valaistustekniikka on ottanut kymmenessä vuodessa hurjia kehitysloikkia, joten nyt on hyvä hetki tuoda areenan valaistus 2020-luvulle.

– Nylund modernisoi ja automatisoi areenan valaistuksen vaiheittain. Tavoitteena on entistä viihtyisämpi ja turvallisempi liikuntapaikka ja -ympäristö, joka palvelee hyvin käyttäjien tarpeita. Moderni valaistustekniikka lisää valon määrää huomattavasti ja vähentää samalla merkittävästi energiankulutusta. Ensimmäisenä on vuorossa tekonurmen valaistuksen uusiminen”, kertoo Johan Karlsson.

Inkoossa (Tykkitie 3) sijaitseva Nylund Arena tunnettiin aiemmin nimellä Aktia Areena.

Lisätietoja antavat:

Nylund
Johan Karlsson
Toimitusjohtaja
+358 10 217 0360

Ingå hallförening r.f. / Inkoon halliyhdistys r.y.
Clas Heerman
Ordförande / Puheenjohtaja
+358 50 38 78 423

Nylund on vuonna 1932 perustettu perheyritys Kirkkonummen Masalasta, joka tarjoaa ratkaisuja valaistukseen, valaistuksen ohjaukseen ja tietoverkkotarpeisiin. Nylund keskittyy energiatehokkaisiin, ympäristöystävällisiin ja pitkän elinkaaren tuotteisiin, ratkaisuihin ja palveluihin.

Kuvat: Nylund Arena

Lataa päivitetty Luxomat-tunnistimien valintaopas

 

Tutustu heti täysin uudistuneeseen B.E.G. Luxomat -tunnistimien valintaoppaaseen.
Valintaopas on luotu auttamaan oikean tunnistimen valinnassa tapauskohtaisesti käyttökohteen ja tarpeen mukaan. Uudesta valintaoppaasta löytyy uusimmilla tuotteilla päivitettynä tutut osiot: tilakohtaisen ohjauksen tunnistintaulukko ja eri tunnistimien valvonta-alueet kuvina sekä korkeuden mukaan taulukoituna.

Tuoreeseen valintaoppaaseen olemme tuoneet nyt myös komponentit valaistusjärjestelmiin; tuotteet, kun tarvitset valaistuksen ohjaukselta enemmän. DALI-LINK on yhden DALI-väylän järjestelmä. DALI-LINK on erityisesti neuvotteluhuoneisiin tarkoitettu tilanneohjauksen mahdollistava järjestelmä. Järjestelmää voidaan käyttää myös usean eri tilan ohjaukseen, kun halutaan käyttää esim. guided light -toimintoa. DALI-SYS-järjestelmä on tarkoitettu suurempien alueiden tai koko rakennuksen yhtenäiseen valaistuksen ohjaukseen. Kahdessa viimeisessä sarakkeessa taulukoituna on sertifioidut tunnistimet DALI-2- ja KNX-järjestelmiin.

Huomaathan myös uutuustuotteet DALI-ohjaukseen. Tilakohtaiseen sirkadiaaniseen valaistuksen ohjaukseen HCL2-tunnistin on yksinkertainen asentaa (ei erillisiä keskuslaitteita), mutta monipuolinen käyttää. Slave-tunnistimina voidaan käyttää DALI-2 multimaster-tunnistimien laajaa valikoimaa. Valittavaksi oppaaseen on tuotu täysin uuden DACO-sarjan tunnistimet. DACO-tunnistimet käyvät niin DALI kuin DALI-2 sertifioitujen valaisinten kanssa. Master-DACO-tunnistinten valvonta-alueen laajentamiseen käyvät samat slave-tunnistimet kuin on/off- tai edellisten DALI/DSI-ohjauksen tunnistimilla.

Näiden muutosten lisäksi olemme kiinnittäneet erityistä huomiota tuotteiden ja lisätarvikkeiden luettavuuteen.

Valintaoppaasta löytyy eniten käytetyt tunnistimet. Valikoimamme on toki tätä paljon laajempi. Ole yhteydessä, niin katsomme sinun tarpeisiisi parhaimman valaistuksen ja ohjausjärjestelmän.

Lataa tuorein valintaopas käyttöösi täältä.

 

Uudistukset pähkinänkuoressa:

  • Laajempi tuotevalikoima: tilakohtaisten tunnistinten lisäksi järjestelmien komponentit helposti löydettävissä
  • Parempi luettavuus
    • IP-luokalla ja reletyypillä oma sarake tunnistinmallin vieressä
    • Tunnistinkohtaisille lisätarvikkeille oma sarake varmistamaan yhteensopivuuden
  • Uudet tuotteet tilakohtaiseen ohjaukseen:

Intohimona Itämeri – tuemme tänä jouluna John Nurmisen Säätiötä

Olemme tänäkin jouluna mukana John Nurmisen Säätiön Itämeren pelastusjoukoissa. Tuemme joululahjoituksellamme säätiön Puhdas Itämeri -hankkeita ja Itämeren perinnön suojelutoimia.

Rehevöityminen on Itämeren ja sen asukkien suurimpia uhkia. Sen näkyvimpiä merkkejä ovat sinileväkukinnat, veden sameneminen, rantojen limoittuminen sekä pohja-alueiden hapettomuus. Pienlevien, eli kasviplanktonin, runsas kasvu pintavesissä aiheuttaa hapettomuuden lisääntymistä pohjanläheisessä vedessä. Kuolleet levät vajoavat pohjaan, ja niiden hajoaminen kuluttaa pohjasta happea. Hapen vähentyessä pohjaeläimet kaikkoavat.

Saastuminen vaikuttaa eläinkuntaan ja uhkana on, ettei meri tarjoa enää meille ihmisillekään virkistäytymisen ja luontoelämysten mahdollisuuksia.

Itämeri on yksi maailman saastuneimpia meriä. Vaikka merta rehevöittävät ravinnepäästöt on onnistuttu 1980-luvun jälkeen puolittamaan, on paljon työtä vielä tehtävänä. Kasvavat sademäärät ja vähälumiset talvet kasvattavat ravinnevalumia maalta Itämereen. Ilmaston lämmetessä myös merivesi lämpenee, mikä edistää levien kasvua meressä.

John Nurmisen Säätiö torjuu näitä ongelmia Puhdas Itämeri -hankkeillaan. Hankkeissa keskitytään konkreettisilla toimilla rehevöitymisen juurisyiden korjaamiseen ja fosforikuorman vähentämiseen. Juuri nämä konkreettiset toimet ovat saaneet myös meidät Nylundilla vakuuttumaan siitä, että tätä tahoa haluamme tukea.

Nylundin uudet ammattilaiset apunasi valaistuksessa ja valaistuksen ohjauksessa

Nylund sai syksyllä kaksi uutta huippuammattilaista, kun Anne Mäkelä ja Tommi Tegelsten liittyivät joukkoon. Molemmat ovat paluumuuttajia eli entisiä nylundlaisia ja tuovat vuosien varrella jalostuneen kokemuksensa takaisin Nylundin valaistusasiakkaiden käyttöön.

Anne Mäkelä

Anne Mäkelä aloitti lokakuun puolessa välissä 2021 sisävalaistuksen ja valaistuksen ohjauksen myyntipäällikkönä ja Tommi Tegelsten myyntipäällikkönä tuotealueenaan ulkovalaistus. Tästä jutusta selviää, mitä Anne ja Tommi ajattelevat ja kuinka he vastaavat suunnittelijoiden ja tilaajien enemmän ja vähemmän kiperiin valaistushaasteisiin.

Mistä tulit ja mikä toi sinut takaisin Nylundille?

Anne: Tulen Aura Lightilta, jossa olin kuusi vuotta. Välissä olin Onnisella vuoden ja sitä ennen Nylundilla.

Tommi: Kävin keräämässä kokemusta ja oppimassa kaupunki- ja ulkovalaistusta Fagerhultin ja Airamin ulkovalaistusyksiköiden myyntipäällikkönä vuosikymmenen ajan, kunnes palasin Nylundille. Tänä aikana Nylund on vahvistunut yrityksenä ja valaistusratkaisujen toimittajana hurjasti. Kiitos tästä kuuluu ammattitaitoiselle henkilöstölle sekä laadukkaille ja luotettaville toimittajakumppaneille.

Mikä on parasta siinä, mitä teet?

Anne: Parasta on, kun voin tarjota ideoita ja kuvailla asiakkaalle kaikkea, mitä meidän tuotteillamme saa aikaiseksi. Tehtäväni on helpottaa suunnittelijoiden työtä tarjoamalla heille ratkaisuja. Joskus tulee vastaan tilanne, että asiakkaalla on juuri nyt sellainen projekti, johon meidän tuotteemme sopivat erinomaisesti. Parasta on, kun voin tarjota vaihtoehdon, joka vastaa kaikkiin asiakasta askarruttaviin kysymyksiin. On hienoa huomata, että asiakas on usein yhtä innostunut tuotteista ja niiden ominaisuuksista kuin minäkin.

Tommi: Kyllä parasta on ilman muuta se, kun yhdessä tilaajan tai suunnittelijan kanssa lähes yhtäaikaisesti löydämme sen oikean valaistusratkaisun. Parhaus ulkovalaistusprojekteissa koostuu useista muuttujista ja niiden yhteensovittamisesta. Se tuo aina hyvän mielen, kun näkee valmiin valaistusprojektin, joka toimii tarkoituksenmukaisesti – sopusoinnussa ympäristön ja ihmisten kanssa.

Mistä innostut juuri nyt?

Anne: Tällä hetkellä innostun erityisesti uuden kumppanimme, saksalaisen Triluxin tuotteista. Laadukkaiden valaisimien eduista on ilo kiertää kertomassa suunnittelijoille. Triluxin verkkosivut ovat yhdet parhaista mitä olen nähnyt. Ensimmäinen kerta oli WAU-kokemus. Kuin olisin karkkikauppaan mennyt: laadukkaat, monipuoliset ja informatiiviset sivut, joilta löytyy laaja valikoima kaikkiin tarpeisiin ja vastauksia lähes kysymykseen kuin kysymykseen.

Tommi: Innostun uusista mahdollisuuksista, kun näen parhaat ratkaisut sieluni silmin. Ja se vain kasvaa, kun saan yhteistyökumppaninkin innostumaan. Tällä hetkellä inspiroidun mm. Focus-Lightingin ajattoman upeista valaistusratkaisuista kaupunki-, taajama- ja viheralueille. Focus-Lightingin ulkovalaisimet tarjoavat parhaat vaihtoehdot, kun haussa ovat pohjoismainen design, korkea laatu, tekninen suorituskyky, pitkä elinkaari ja kustannustehokkuus.

Mikä on haastavinta siinä mitä teet?

Anne: Kilpailu alalla on kovaa, joten vaatii usein taitoa löytää asiakkaalle oikean hintainen tuote. Onneksi on myös kohteita, joissa mennään laatu edellä. Rakennuttaja saattaa myös asettaa kohteelle paljon vaatimuksia, jotka pitää täyttää. Nylundin monipuolisen tuote- ja palveluvalikoiman ansiosta, löytyy onneksi yleensä useampikin ratkaisu, jota voin tarjota.

Tommi: Haastavin on tilanne, jossa asiakkaan todellinen tarve ei välttämättä mahdu sille varattuun budjettiin. Silloinkin vaihtoehtoja hyvään lopputulemaan voi olla lukuisia. Turhan usein tilaaja päätyy lyhytnäköiseen ratkaisuun ihmiskeskeisyyden, laadun, viihtyvyyden ja toimivuuden kustannuksella. Tehtäväni Nylundilla on toimia sanansaattajana ja valonkantajana. Haluan osaltani vaikuttaa positiivisesti ihmisiin, jotka suunnittelevat, rakentavat ja valaisevat ympäristöjämme entistä viihtyisämmiksi ja turvallisemmiksi.

Miksi asiakkaan kannattaa valita juuri Nylund?

Anne: Emme tarjoa vain valaisinta tai tunnistinta, vaan meiltä saa myös taustatuen. Asiakkailta tulee usein vaikeitakin kysymyksiä. Haluan antaa niihin aina mahdollisimman nopean ja kattavan vastauksen. Tässä on suuri etu siitä, että Nylundilla on niin vahva asiantuntemus ja laaja tekninen osaaminen sekä valaistuksessa että valaistuksen ohjauksessa.

Tommi: Haemme aina optimaalista, asiakkaalle kokonaistaloudellisinta ja toimivinta valaistusratkaisua. Unohtamatta kuitenkaan valaistuksen perimmäistä tarkoitusta; valoa ihmisille, häikäisemättä, ihmistä, arkkitehtuuria ja ympäristöä kunnioittaen. Olemme asiakkaan tukena alusta loppuun saakka, niin myötä- kuin vastamäessäkin.

 

Terveydenhuollon kaapelointi – uusi tapa vähentää sairaalainfektioita

Kaapelointi terveydenhuollon tiloissa

Terveydenhuollon ympäristö tuo lisävaatimuksia tavallisiin LAN-tuotteisiin. Luotettavuuden ja useiden eri verkkojen tunnistamisen ja erottamisen lisäksi toimivuutta parantavat erityisominaisuudet, kuten antimikrobinen käsittely tai ylijännitesuoja.

R&Mfreenet – ihanteellinen ratkaisu terveydenhuoltoon

Siellä missä lääketiede ja tietotekniikka kohtaavat, tarvitaan parasta mahdollista laatua. Terveydenhuollon infrastruktuurin on tuettava erilaisia sovelluksia. Lisäksi sen tulee toimia luotettavasti kaikissa olosuhteissa, myös hätätilanteissa.

R&M:n kaapelointiratkaisut tarjoavat vakaan perustan sairaaloiden, klinikoiden ja hoitokotien IT-infrastruktuurille. R&M:n ratkaisut täyttävät alan erityistarpeet ja -vaatimukset kokonaisvaltaisesti ja niitä on käytössä lukuisissa terveydenhuollon laitoksissa ympäri maailmaa.

R&Mfreenet-kaapelointijärjestelmä soveltuu erinomaisesti sairaaloihin ja hoitokoteihin modulaarisen suunnittelunsa, luotettavuutensa sekä monikäyttöisyytensä ansiosta. Vain todistettu laatu on tarpeeksi hyvää terveydenhuoltoon, jossa laitteiden oikeanlainen toiminta on turvaamassa ihmishenkiä.

Mukana hyödyllisiä ominaisuuksia

R&M kehittää jatkuvasti tuotteitaan. R&Mfreenet-järjestelmän ratkaisut ovat helppoja sekä asentaa että käyttää. Tuotteiden värikoodaus- ja lukitusmahdollisuudet auttavat saavuttamaan turva- ja riskienhallintastandardien ISO 80001- tai TIA1179-vaatimukset.

Erikoisominaisuuksia hoito- ja potilashuoneisiin

R&M on kehittänyt erikoisratkaisuja hoito- ja potilashuoneisiin. Näillä varmistetaan parempi suoja sekä potilaille että henkilökunnalle.

Tutustu RMhealthLine -tuotteisiin

Lue lisää:
Potilashuoneen kaapelointi antimikrobisesti

Tutustu:
Toimenpidehuoneen kaapelointi – ylijännitesuojaus

Lähde, Source:
https://www.rdm.com/solutions/local-area-network/healthcare-cabling/

Potilashuoneen kaapelointi antimikrobisesti

potilashuoneen kaapelointi

potilashuoneen kaapelointi

Antimikrobiset R&M:n healthLine -tuotteet vähentävät mikrobien aiheuttamaa riskiä ristikontaminaatioihin, joita voi syntyä kosketuksista kaapelielementteihin.

Sairaalassa saatujen infektioiden riski

Sairaalassa saatujen infektioiden riskiä ei voi yliarvioida. Jopa maissa, joissa hygieniastandardit ovat edistyneimmät, sairaalassa ja terveydenhuollossa saadut infektiot ovat varsin yleisiä. Ne voivat johtaa jopa kuolemaan. WHO:n mukaan riski kuolla sairaalainfektioon on kaksi kertaa suurempi kuin riski kuolla liikenneonnettomuudessa.

Antimikrobiset kaapelikomponentit

Yhä useammat lääkintälaitteet sekä potilaan tilaa seuraavat laitteet liitetään verkkoon. Lisäksi potilasvuoteen läheltä löytyy datayhteydet. Potilaat ja sairaalan henkilökunta koskettavat päivittäin laitekaapeleita ja datapistorasioita. Perinteinen kaapelointitekniikka perustuu pelkästään puhdistukseen hygienian ylläpitämiseksi. Sen sijaan R&MhealthLine on antibakteerinen tuotekokonaisuus, joka on suunniteltu vähentämään ristikontaminaatioista aiheutuvia infektioriskejä terveydenhuollossa.

Hopean voima

R&M:n healthLine -tuotteet on varustettu antimikrobisella lisäaineella. Käytetty lisäaine sisältää hopeaioneja, joita on sekoitettu valmisteen sisältämään muoviosaan. Sitä ei voi hieroa tai pyyhkiä pois. Se estää mikrobien kolonisoitumisen (lisääntymisen) käsitellyillä muoviosilla niiden koko eliniän ISO 22196:n mukaisesti (testibakteerit: Staphylococcus aureus & Escherichia coli). Uusimmat tulokset osoittavat, että ne pystyvät lyhentämään myös joidenkin virusten (esim. norovirus) elinaikaa suojattujen tuotteiden pinnalla.

Täydellinen tuotekokonaisuus sairaalaympäristöön

R&M:n healthLine -tuoteperhe tarjoaa kattavan valikoiman antimikrobisia kaapelointiratkaisuja terveydenhuollon eri ympäristöihin. Tuoteperhe täydentää R&Mfreenet -LAN-kaapelointijärjestelmää ja se on helppo sekä asentaa että käyttää.

Lue lisää

R&MhealthLine-sarja

Tutustu koko tuotesarjaan:

Antibakteerinen pintarasia
Antibakteerinen liitinrasia
Suojatut Cat. 6A ja suojaamattomat Cat. 6 -liitäntäjohdot tietokoneiden, lääketieteellisten laitteiden, puhelinten, puhelujärjestelmien, multimediapäätteiden jne. yhdistämiseen.
• R&M-turvajärjestelmän suojakuoret ja koodauselementit – kysy meiltä näistä lisää.

R&MhealthLine -tuotteita on asennettu kaikkialla maailmassa terveydenhuollon tiloihin, kuten potilasosastoille, leikkaussaleihin, ensiapuhuoneisiin, hoitokoteihin sekä kuntoutus- ja terveydenhuoltolaitoksiin.

R&MhealthLine -tuotteita löytyy myös laboratorioista, elintarviketuotannon laitoksista, koulutuskeskuksista ja julkisista kiinteistöistä.

Lähde, Source: https://www.rdm.com/solutions/local-area-network/healthcare-cabling/patient-room-cabling/

Toimenpidehuoneen kaapelointi – ylijännitesuojaus

R&M toimenpidehuoneen kaapelointi

R&M toimenpidehuoneen kaapelointi

Hoitotoimenpiteessä olevat potilaat tarvitsevat erityistä hoitoa ja suojaa. R&MsafeLine-tuotteet eristävät datalinjoja sähköisesti ja suojaavat henkilöstöä sekä laitteita haitallisilta ylijännitteiltä.

Hoitohuoneiden erityisvaatimukset kaapeloinnille

Hoidossa olevat potilaat tarvitsevat poikkeuksellista huolenpitoa niin leikkaussalissa, hoitohuoneessa, tietokonetomografiassa kuin tehohoidossa. Näissä potilashoitoympäristöissä on erityisiä suoja- ja turvallisuusvaatimuksia.

Kansainvälinen IEC 60601-1-1 -standardi (huoneluokka II) edellyttää lääketieteellisten laitteiden galvaanista erottamista tietoverkosta potilaiden ja henkilöstön suojaamiseksi ylijännitteeltä sekä laitteiden luotettavan toiminnan varmistamiseksi.

R&MsafeLine-galvaaninen erotin – paras mahdollinen suoja ylijännitepiikeiltä

R&M:n huoltoa kaipaamaton R&MsafeLine erotin R802145 tarjoaa galvaanisen erotuksen datarasiassa. Näin mahdollinen indusoitunut energia (esim. sähköinen häiriö) ei siirry datakaapelin kautta lääkintälaitteeseen liitettyyn potilaaseen. Galvaanisen erottimen ansiosta vältytään kalliilta laiteratkaisuilta ja lisätään tiedonsiirron luotettavuutta.

R&MsafeLine erotin R802145 on laiteriippumaton, standardien mukainen, eikä vaadi ohjelmistoa tai virtalähdetta. Erotin on yhteensopiva kaikkien RMfreenet -sarjan datarasia tuotteiden kanssa. Asennus vaatii vain muutaman yksinkertaisen työvaiheen. Siirtokapasiteetti on luokasta riippuen jopa 1000 Mbit/s. Dielektrinen lujuus (läpilyöntilujuus) on 4 KV AC. Tämä tarkoittaa, että potilailla ja lääketieteellisellä tekniikalla on paras mahdollinen suoja maasilmukkavirroilta ja ylijännitepiikeiltä.

Vaativien kohteiden kaapelointiratkaisut

Myös klinikka-alueet, joissa olosuhteet ovat vaativat ja kosteat esimerkiksi lisääntyneiden puhdistusvaatimusten vuoksi, voidaan liittää verkkoon luotettavasti käyttämällä R&M:n IP54- ja IP67-suojausluokkien ratkaisuja. Tällaisia alueita ovat laboratoriot ja leikkaussalit, avohoito-osastot, kaasujen, nesteiden ja kylmäaineiden syöttöasemat tai ulkotilat.

Lue lisää: Potilashuoneen kaapelointi antimikrobisesti

Tutustu toimenpidehuoneen kaapelointituotteisiin

Lähde, Source: https://www.rdm.com/solutions/local-area-network/healthcare-cabling/treatment-room-cabling/

Tee puhelimestasi kaukosäädin kaikille B.E.G. Luxomat -tunnistimille

BLE-IR adapteri

BLE-IR sovitin on tarkoitettu älypuhelimelle B.E.G. Luxomatin tunnistimien, valaisimien ja hämäräkytkinten ohjaukseen. Sovitin yhdistetään älypuhelimeen tai padiin Bluetoothin kautta ja se toimii kaikkien etäohjattavien Luxomat-tunnistimien kanssa.

BLE-IR-sovittimen avulla tunnistimia voidaan ohjelmoida helposti. BLE-IR sovittimessa on luksimittari helpottamassa valaistustasojen asettamista.

Ohjelmointiin tarvitaan B.E.G. LUXOMAT® Remote Control -sovellus. Ilmainen sovellus löytyy sekä iOS- että Android-puhelimille.

Käyttöliittymä on helppokäyttöinen. Sovelluksessa voidaan etsiä oikea kaukosäädin tunnistimen tai kauko-ohjaimen nimellä. Ohjelmisto on englanninkielinen.

Tuote-edut

• Luotettavasti toimiva rajapinta Luxomat-tunnistimien parametrointiin.
• Sisäinen luksimittari mahdollistaa valotasojen lukemisen ja asettamisen käyttöliittymästä.
• USB-portin kautta ladattava akku.
• Pysyy pystyssä jalustan avulla tunnistimen alapuolella.

adapteri valaistuksen ohjaus

Valaistus ja hyvinvointi! Sirkadiaaninen valaistus yleistyy nopeasti

Keravanjoen koulu

Ihmiskeskeisten valaistusjärjestelmien suosio kasvaa huimaa vauhtia. Yksi näistä on sirkadiaaninen valaistus. Sen ideana on tukea valaistuksen avulla ihmisten luontaista vuorokausirytmiä.

Värilämpötilasäädettävä, dynaaminen, Tunable White, CCT-säädettävä, sirkadiaaninen. Ihmiskeskeisestä valaistuksesta puhutaan monin termein. Yhteistä niille on ajatus valon merkittävästä vaikutuksesta tilan käyttäjien hyvinvointiin.

Tietoa ja kokemusta valon hyvinvointivaikutuksista on kertynyt paljon etenkin viime vuosina. Samaan aikaan valaistuksen ohjaustekniikka on ottanut isoja harppauksia. Tarjolla on yhä parempia ja yhä kustannustehokkaampia terveyttä ja jaksamista tukevia valaistusratkaisuja.

– Valaisimien ja ohjausjärjestelmien hintaero perinteiseen valaistukseen nähden on kutistunut. Nyt lisäkustannus on jo sen verran pieni, että monessa projektissa voidaan valita sirkadiaaninen ratkaisu, iloitsee valaistuksen projektipäällikkö Jukka Huttunen Granlundilta.

Jukka Huttunen Granlund

Mitä on sirkadiaaninen valaistus?

Luonnonvalo tekee ihmiselle hyvää. Ongelmana on, että saamme sitä usein liian vähän. Vietämme nykyään suuren osan ajasta sisällä ja toimistotiloissa. Lisäksi talviaikaan päivät ovat Pohjolassa lyhyitä.

Ongelma on, että normaali toimistovalaistus ei mukaile ihmisen terveellistä vuorokausirytmiä. Emme saa sisätiloissa oikeanlaista valoa oikeaan aikaan. Tähän on keksitty ratkaisuksi sirkadiaaninen valaistuksen ohjaus.

Sirkadiaaninen valaistus jäljittelee päivänvaloa ja tukee vuorokausirytmiämme. Se säätää valaisinten värilämpöä ja valaistusvoimakkuutta päivän aikana niin, että valo tukee ihmisen sisäisen kellon ajastumista normaaliin aikaan.

Sirkadiaanisen valaistuksen vaikutus perustuu silmien verkkokalvon kolmanteen valoreseptoriin (gangliosoluihin), joka vaikuttaa pimeähormonin eli melatoniinin erittymiseen. Solut reagoivat valon spektriin ja voimakkuuteen. Valo virkistää ja auttaa jaksamaan nostamalla vireystasoa.

Valon vaihteluun perustuvalla sirkadiaanisella rytmillä on havaittu olevan myös pitempiaikaisia terveyshyötyjä, sillä se tukee hyvää uni-valverytmiä.

Kuva Jukka Huttunen

Helppo ja kustannustehokas sirkadiaaninen valaistus

Teknisesti sirkadiaaninen valaistus perustuu läsnäolotunnistimiin, jotka säätävät valon värilämpötilaa ja valaistusvoimakkuutta automaattisesti vuorokausirytmin mukaan. Paras tulos saadaan päivänvalon tavoin hitaasti muuttuvalla säädöllä.

Saksalainen B.E.G. Luxomat on erityisesti tunnistimiin erikoistunut yritys. B.E.G. Luxomatin PD4-M-HCL2 on kompakti ohjausjärjestelmä, jolla sirkadiaaninen valaistus voidaan toteuttaa helposti ja kohtuulliseen hintaan. Järjestelmä hyödyntää valaisimien laajaa käytettävissä olevaa värilämpötila-aluetta. Haluttu sirkadiaaninen rytmi voidaan valita valmiista ohjausprofiileista, tai luodaan kokonaan oma profiili heti käyttöönoton yhteydessä.

Jukka Huttunen on ollut määrittelemässä B.E.G. Luxomatin HCL2-järjestelmään ominaisuuksia yhdessä Nylundin Aku Braggen kanssa. B.E.G. muokkasi ja ohjelmoi järjestelmäänsä Jukan ja Akun ideoiden pohjalta. Muutokset keskittyivät parantamaan käyttäjäkokemusta, kuten värilämpötilan manuaalista ohjausta.

– Valaistuksen suunnittelijalle on tärkeää, että järjestelmä on riittävän yksinkertainen ja käyttäjälle helppo. Siitä pitäisi löytyä tehdasvalmiit valaistusrytmit värilämpötilan ja intensiteetin muutokseen. Automatiikan lisäksi järjestelmän on hyvä sallia myös manuaalinen säätö. Esimerkiksi koululuokassa opettaja voi rauhoittaa tilannetta säätämällä valaistusta itse lämpimämmäksi ja valotasoa pienemmäksi, Jukka Huttunen kertoo.

Tilan käyttäjän on hyvä tietää perusasiat, mitä järjestelmällä tavoitellaan. Mikä idea on taustalla, kun valon värilämpötila vaihtelee vuorokauden aikoina. Mikä värilämpötila rauhoittaa, mikä piristää tai auttaa keskittymään.

– Värilämpötilaohjauksen toiminnan kannalta on tärkeää, että valaisimet ja ohjauslaitteet ovat yhteensopivia, Aku Bragge kertoo. Tämän varmistaminen on helppoa. Valaisimessa tulee käyttää DALI-organisaation verifioimia DALI-2 DT8 Tc -tyyppisiä liitäntälaitteita. HCL2-järjestelmässä valvonta-alueen laajennukseen käytetään B.E.G:n DALI-2 -sertifioitua multimaster-tunnistimia.

Järjestelmä noudattaa DALI-2-standardia ja on siten turvallinen valinta pitkälle tulevaisuuteen.

Kuva Jukka Huttunen

Mihin ympäristöön valaistuksen värilämpötilasäätö sopii?

Jukka Huttusen mukaan sirkadiaaninen valaistus sopii kohteisiin, joissa vietetään paljon aikaa tai halutaan erityisesti tukea hyvinvointia. Hyviä esimerkkejä ovat palvelutalot ja sairaalat, koulut, päiväkodit ja toimistot, usein myös teollisuustilat.

– Yhä useammin kaupungit ja kunnat osaavat jo vaatia tämän tyyppisiä ratkaisuja projekteissaan. Aina ei välttämättä tarvita väyläpohjaisia koko rakennuksen kattavia järjestelmiä. Nyt pystytään kustannustehokkaasti tekemään tilakohtaisia sirkadiaanisia ratkaisuja esimerkiksi luokkahuoneisiin.

Vaikka sirkadiaaninen valaistus on jo varsin hyvin tunnettu, työtä riittää. Huttusen mielestä valaistussuunnittelijoiden tehtävä on pitää asiaa esillä ja muistuttaa projektikokouksissa värilämpötilan säätömahdollisuuksista.

Valaistuksen merkitystä hyvinvoinnille tekevät tunnetuksi myös erilaiset standardit. Yksi tällainen on kiinteistöbisneksen WELL-sertifiointi. Sen tavoitteena on tuottaa ihmisiä huomioivia tiloja. Valaistus on yksi standardin seitsemästä osa-alueesta.

Hyvinvointi on megatrendi, jonka merkitys kasvaa. Sirkadiaanisia valaistuksen ohjausjärjestelmiä tullaan varmasti näkemään vastaisuudessa yhä useammassa projektissa.

Kuva Jukka Huttunen

Sirkadiaanisen valaistuksen etuja:

• Tuo keinotekoisesti luonnonvalon sisätiloihin
• Tukee luontaista vuorokausirytmiä
• Piristää ja nostaa vireystilaa
• Auttaa tahdistamaan uni-valverytmiä
• Parantaa hyvinvointia ja tuottavuutta

Kuvat: Jukka Huttunen, Granlund
Keravanjoen koulu

Nylund uudistaa myyntiorganisaatiotaan – lisää osaamista asiakkaiden käyttöön

Nylund

Nylund uudistaa myyntiorganisaatiotaan. Meillä on kunnianhimoiset tavoitteet asiakastyytyväisyyden ja kasvun osalta. Tämä tarkoittaa sitä, että olemme rekrytoineet ja rekrytoimme edelleen lisää osaajia sekä myyntiin, suunnittelijayhteistyöhön että myynnin tukeen.

Näin varmistamme sen, että meiltä löytyy nopeasti ja helposti oikeat osaajat kaikkiin tarpeisiin, joita asiakkaillamme on, liittyvätpä ne oikeiden ratkaisujen ideointiin, suunnittelun tukeen, tuotevalintoihin tai vaikkapa käyttäjäkokemukseen ja -koulutukseen.

Tuomme asiakkaillemme ratkaisut koko kiinteistön valaistuksen, valaistuksen ohjauksen ja tietoverkkojen tarpeisiin. Toimimme neutraalisti, eli yhdistämme asiakkaan kulloisenkin tilanteen mukaan eri valmistajien tuotteita, niin että ratkaisut ovat pitkäikäisiä, laadukkaita, yhteensopivia, skaalautuvia sekä helposti muokattavissa ja huollettavissa. Aina asiakkaan etu edellä. Kysy meitä rohkeasti mukaan projekteihisi!

Uusien, laadukkaiden edustustemme kautta meillä on tarjolla entistä laajemmat valikoimat ja uutta, älykästä teknologiaa kiinteistöihin.

Aku Bragge toimii liiketoimintapäällikkönä valaistuksen ohjauksessa. Niclas Nylund toimii jatkossa liiketoimintapäällikkönä valaistuksessa ja suunnittelijayhteistyössä. Jari Lohiraja jatkaa valaistuksen tuotepäällikkönä ja Heidi Nordström aloittaa valaistuksen ohjauksen tuotepäällikkönä. He tukevat laajalla kokemuksellaan asiakkaita tuotevalinnoissa, teknisissä kysymyksissä suunnittelussa ja käyttöönottoon liittyvissä kysymyksissä.

Löydät myynnin ja asiakaspalvelun henkilöiden yhteystiedot täältä.

Tulemme näkymään entistä enemmän kentällä joko sähköisesti tai fyysisesti – tuomme inspiraatiota ja uusia ideoita liiketoimintaasi!

Kysy lisää:

Johan Karlsson
Toimitusjohtaja
+358 10 217 0360
Email | LinkedIn

Mikä on trendinä valaistuksen saneerauksessa?

Toimistojen valaistus

Valaistuksen mahdollisuudet parantaa viihtyvyyttä, hyvinvointia ja tuottavuutta on maailmanlaajuinen trendi. Mitä se tarkoittaa nyt, kun toimistojen käyttö tulee todennäköisesti vähentymään ja siirrytään yhä muuntojoustavampiin ja neliömääriltään pienempiin tiloihin?

Covid-19 tilanne on opettanut, mitkä ovat etätyöskentelyn hyödyt ja haitat. Monet uskovat, että hybridimalli, jossa ollaan vuoroin toimistolla, vuoroin etätöissä, tulee olemaan merkittävä osa tulevaisuutta.

– Etätyöskentelyssä ehkä eniten kaivattu asia on yhteisöllisyys, lyhyt keskustelu kollegan kanssa käytävällä, yhteiset kahvihetket, nopeat palaverit ja tilaisuudet, jossa useampi ihminen voi osallistua innostavaan keskusteluun kasvotusten, kuvailee liiketoimintapäällikkö Niclas Nylund.

Kuva: Trilux

Selvitä tilojen tuleva käyttö valaistusdatan avulla

Uusissa toimistoissa tarvitaan tiloja, joissa voidaan turvallisesti kokoontua sekä tiloja, joihin voi vetäytyä työskentelyä varten. Niclas Nylundin mukaan valaistuksella on tässä paljon annettavaa.

Ennen kuin lähdetään kiireellä saneeraamaan tiloja uusiin tarpeisiin, kannattaa kuitenkin selvittää, miten niitä todellisuudessa käytetään.

– Toimistotilojen tulevien käyttötapojen ja käyttöasteen arvioiminen on hankalaa ja epätarkkaa. Nyt kannattaisi heti alkaa selvittämään tilojen käyttöä, jotta mahdollisille muutoksille löytyy dataa perusteluiksi, tähdentää Aku Bragge, joka toimii Nylundilla valaistuksen ohjauksen liiketoimintapäällikkönä.

Ratkaisu datan keräämiseen saattaa tulla, hieman yllättävästi, valaistusjärjestelmän kautta. Valaistusjärjestelmästä saatavaa dataa voi käyttää esimerkiksi sen arvioimiseen, kuinka paljon ihmiset ovat läsnä toimistolla, miten he käyttävät tiloja ja liikkuvat niissä.

toimistojen valaistus

Valaistus on muutakin kuin valon läsnäoloa

Perinteisesti valaistus toimistoissa tukee työntekoa. Ja lisää turvallisuutta. Mutta se tekee tiloista myös kutsuvia ja miellyttäviä. Tämä vetoaa etenkin milleniaaleihin, jotka muodostavat kohta valtaosan työssä käyvistä.

Ilmassa on merkkejä siitä, että tälle Y-sukupolvelle edes isompi palkka ei ole riittävä houkutin vaihtaa työpaikkaa tai palata kotikonttorilta toimistolle, jos työympäristö ei ole mieluisa.

Hyödynnä älykästä valaistuksen ohjausta

Mitä muuntojoustavat tilat tarkoittavat valaistukselle ja valaistuksen ohjaukselle? Aku Bragge Nylundilta kertoo, että muutokselle alttiilla alueilla kannattaa hyödyntää ohjausratkaisuja, jotka mahdollistavat tilamuutoksen ohjelmallisilla muutoksilla tai pienillä asennustöillä.

Kun saneerataan vanhempaa kiinteistöä ja päivitetään selkeästi vanhempaa tekniikkaa, niin kannattaa varautua siihen, että vaihtoehtoja toteutukseen on paljon. Järjestelmissä on kuitenkin eroavuuksia.

– Suosittelemme asiakkaitamme aina hyödyntämään standardoitua tekniikkaa, Aku Bragge kertoo. Näin järjestelmän muutokset ja lisäykset ovat pitkienkin aikojen kuluttua mahdollisia.

Automatisoitu valaistus lisää hyvinvointia

Älykäs valaistuksen ohjaus reagoi tilassa tapahtuvaan liikkeeseen, ihmisten läsnäoloon ja muutoksiin päivänvalon määrässä. Puhutaan ihmiskeskeisestä valaistuksesta (HCL), joka huomioi valon vaikutuksen myös ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen.

– Valaistuksen tulisi olla säädettävä paitsi voimakkuuden ja myös värilämpötilan osalta, Aku Bragge suosittelee. Jäljittelemällä päivänvalon kirkkautta ja vuorokauden aikana muuttuvaa valon värilämpötilaa voidaan vaikuttaa vireystilaan ja parantaa keskittymiskykyä.

– On saatu tutkimustietoa, jossa älykästä tekniikkaa hyödyntävien toimistojen työntekijöiden sairauspoissaolot ovat 28 % alhaisemmat ja työntekijät ovat 24 % tyytyväisempiä.

Uudenlaisia valaistusratkaisuja

Toimistojen valaistuksen tulisi olla mahdollisimman tasaista, häikäisemätöntä ja kaikin puolin miellyttävää.

– On tärkeätä, että valaistaan työskentelypinnan lisäksi myös tilassa olevia seiniä, jotta ihminen voi hahmottaa tilan kokoa. Kahvipöydän päällä valaisin voi myös toimia katseen vangitsijana, tähdentää Niclas Nylund.

Niclas Nylundin mukaan nykyään voidaan valita ratkaisu, jossa ei tarvita juuri lankaan kiinteitä valaisimia. Käyttämällä pöytävalaisimia, joissa on lisäksi voimakas ylävalokomponentti, valaisimia voidaan aina siirtää haluttuun paikkaan tarpeen mukaan.

– Etuna tässä on se, että kun tilassa on muuntotarpeita, valaisin yksinkertaisesti nostetaan uuteen paikkaan.

Muutoksen valmistelu kannattaa

Millainen on toimistojen tulevaisuus, kun etätyöt lisääntyvät ja toisaalta ns. pehmeiden ja ihmiskeskeisten arvojen merkitys korostuu?

– Nylund tarjoaa mahdollisuuden selvittää, miten tilaa käytetään, jotta aikanaan tehtävä tilamuutos olisi mahdollisimman onnistunut, kertoo Aku Bragge.

Ota meihin yhteyttä:

Aku Bragge, aku.bragge (at) nylund.fi
Liiketoimintapäällikö, valaistuksen ohjaus

Niclas Nylund, niclas.nylund (at) nylund.fi
Liiketoimintapäällikkö, valaistus

Linkkejä, lue lisää:

Paluumuuttaja Tommi Tegelsten paljastaa tärkeimmät myyntivinkkinsä

Jo parikymmentä vuotta valaistuksen parissa työskennellyt Tommi Tegelsten palasi Nylundille kymmenen vuoden tauon jälkeen. Mikä houkutteli takaisin?

– Nylund on toiminut pitkäjänteisesti, aktiivisesti ja asiantuntijamaisesti yhdessä valaistusalan ammattilaisten ja kumppaneiden kanssa. Ammattimainen asenne, osaaminen, laadukkaat, innovatiiviset tuotteet ja luotettavat päämiehet ovat asioita, joita arvostan kovasti Nylundissa. Päätös ja yhteinen sävel löytyi helposti jo yhteistyöhistoriamme ansiosta, Tommi luettelee syitä paluuseen.

Miten Nylundin arvot näkyvät työssäsi?

– Nylundin arvot on helppo allekirjoittaa: kannattavuus, yhteispeli ja jatkuva kehitys. Kaikki nuo yhdessä ovat arjessa ensiarvoisen tärkeitä sekä asiakkaan, yrityksen, yhteisön että yksilön kannalta. Arvot yhdessä tukevat ja kannattavat toisiaan. Yhteistyössä saavutamme jatkuvaa, kestävää kehitystä niin, että se on kaikille kannattavaa. Pyrin aina itse yhteistyökumppaneiden kanssa saavuttamaan hyvässä yhteistyössä parhaan, kaikkien edun mukaisen ja kestävän ratkaisun.

Millaista osaamista ja asennetta tuot meille?

– Olen ikäni tehnyt asiakas- ja ratkaisukeskeistä myyntiä kaikkien sidosryhmien parissa; tilaajien, arkkitehtien, suunnittelijoiden, tukkureiden ja urakoitsijoiden kanssa. Pyrin vilpittömän aitoihin ja välittömän sosiaalisiin asiakassuhteisiin, joissa kumpikin osapuoli voi olla oma rento itsensä, antaen persoonansa ja kykynsä yhteistyöhön. Uskon hyvän ja rehellisen yhteistyön luovan kaikille kannattavat, kestävät ja onnistuneet toimintaedellytykset.

Mitä asiakkaat sanovat sinusta?

– Uskoakseni he sanovat pääsääntöisesti hyviä asioita kuten, asiantunteva, reilu ja asiallinen, luotettava, tekee minkä lupaa jne.

Paljasta meille kolme tärkeintä myyntivinkkiäsi?

1) Hyvä ja halpa ovat kaksi aivan eri asiaa, lähes poikkeuksetta toisensa pois sulkevia. Älä mene halpaan.

2) Hyvin suunniteltu on enemmän kuin puoliksi tehty.

3) Pitkään alalla toiminut kumppanisi on todennäköisin tukesi ja kumppanisi myös pitkään tulevaisuudessa. Perävalot eivät vilku missään tilanteessa.

Millaiset asiat vaikuttavat mielestäsi eniten asiakaskokemukseen Nylundilla?

– Asiakkaamme arvostavat sitä, että olemme helposti henkilökohtaisesti tavoitettavissa eri kanavien kautta. Toinen asia, joka nousee usein esiin, on luotettavuus – pidämme lupauksemme. Ei pidä myöskään unohtaa myynnin jälkihoitoa – pidämme huolta, että asiakas ei jää yksin toimitusten jälkeenkään.

Hetken etäämpää asioita katsoneena, mitkä ovat mielestäsi tärkeimmät syyt siihen, miksi asiakkaiden tulisi valita kumppanikseen Nylund?

– Arvostan Nylundia suomalaisena perheyrityksenä jo kolmannessa polvessa. Nylundilla löytyy todellista yrittäjähenkeä, aitoa halua palvella ja helpottaa asiakkaan elämää. Arvostan kovasti myös luotettavia ja laadukkaita päämiehiä, joita Nylund edustaa.

 

Tommin yhteystiedot löydät täältä.