Olemme 1932 perustettu perheyritys Kirkkonummen Masalasta. Tuomme ratkaisuja valaistukseen, valaistuksen ohjaukseen ja tietoverkkotarpeisiin.
Nylund Groupin historia lasketaan alkavaksi vuodesta 1932, jolloin Simon Alfred Nylund, hänen poikansa Sven Alfred Nylund ja Pertti Viita aloittivat juotospastan ja posliinikitin valmistuksen Helsingissä. Toimimme tänä päivänä kolmannessa sukupolvessa, jatkaen innovatiivista ja monialaista työtä, jonka yrityksen perustaja Sven Alfred Nylund aloitti yli 80 vuotta sitten.
Palveluksessamme on 24 sähköteknisen ja teknisen alan ammattilaista. Vuonna 2021 konsernin liikevaihto oli 11 MEUR.
Keskitymme energiatehokkaisiin, ympäristöystävällisiin ja pitkän elinkaaren tuotteisiin, ratkaisuihin ja palveluihin.
Toimintamme on ISO 9001:2015 sekä ISO 14001:2015 -sertifioitua. Edellytämme myös päämiehiltämme ja yhteistyökumppaneiltamme korkeaa laatua, eettistä toimintatapaa sekä ympäristönäkökohtien huomioimista.
• Olemme parhaimmillamme tyylikkäiden julkisivujen, vaativien valaistuskohteiden, haastavien olosuhteiden ja erilaisten ympäristöjen viihtyisässä valaisemisessa.
• Edustamamme valmistajat ja niiden tuotteet tukevat toinen toisiaan, tehden tuoteportfoliostamme ainutlaatuisen.
Käyttökohteita:
Ulko- ja aluevalaistus, sairaala ja terveydenhuolto, teollisuus, logistiikka ja maatalous, myymälät, kauppakeskukset ja julkiset tilat, toimistot ja koulut, hotellit, ravintolat ja laivat, urheilutilat.
• Valaistuksen ohjaus voidaan toteuttaa monella eri tasolla ja menetelmällä. Käyttöympäristöstä riippumatta ohjauksella saavutetaan lähes poikkeuksetta merkittävää energiansäästöä.
• Tekniikoiden monipuolistuessa energiansäästön lisäksi ohjautuva valaistus parantaa käyttökokemuksia, lisää tilan viihtyisyyttä ja turvallisuuden tunnetta, sekä pidentää valaisimien elinikää ja huoltoväliä.
Tuotamme mm. seuraavanlaisia valaistuksen ohjauksen ratkaisuja:
Liiketunnistimet sisä- ja ulkotiloihin, läsnäolotunnistimet, taloautomaatiojärjestelmät ja valaistusohjausjärjestelmät
• Tarjoamme luotettavia tietoverkkotuotteita ja AV-kaapeleita kiinteistöjen ja asuntojen tarpeisiin.
• Tuotteemme soveltuvat myös vaativiin käyttöympäristöihin kuten laivat, sairaalat, lentokentät ja konesalit.
Tietoverkko-edustukset:
R&M ja Infralan
Täältä löydät yleisesitteemme, jossa kerromme yrityksestämme ja tarjoamistamme ratkaisuista: Nylund Yleisesite 2019
Toimintamme perustana ovat yhdessä henkilöstömme kanssa määritellyt arvomme: kannattavuus, yhteispeli ja jatkuva kehitys.
Luotamme työtovereihimme, kannamme kukin oman vastuumme ja teemme työtämme rakentavasti, toisiamme kannustaen ja auttaen. Sitoudumme yhteisiin tavoitteisiin ja pidämme kunnia-asiana niiden saavuttamista. Tunnistamme jokainen oman vastuumme työyhteisön hyvinvoinnin rakentajana. Olemme luotettava, asiantunteva ja aktiivisesti viestivä kumppani asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme.
Haluamme jatkuvasti oppia uutta. Pidämme oma-aloitteisesti huolta omasta osaamisestamme. Suhtaudumme avoimesti muutoksiin ja niiden tarjoamiin mahdollisuuksiin. Etsiessämme uusia mahdollisuuksia emme pelkää virheitä tai epäonnistumista, koska niistä voimme aina oppia. Opimme asiakkailtamme, yhteistyökumppaneiltamme ja työtovereiltamme. Kehitämme jatkuvasti uusia konsepteja ja ratkaisuja asiakkaidemme tarpeisiin ja samalla paremman ympäristön puolesta.
Tarjoamme asiakkaillemme luotettavia, pitkän elinkaaren tuotteita, ratkaisuja ja palveluita valaistukseen, valaistuksen ohjaukseen ja tietoverkkotarpeisiin.
Tuotteemme tulevat suoraan tunnetuilta valmistajilta. Uskomme taloudellisesti kannattavan kaupan olevan hyödyksi myös asiakkaillemme pitkällä aikavälillä. Kannattavuuden kautta voimme tarjota asiakkaillemme entistä arvokkaampaa ja pitkäjänteisempää kumppanuutta.
Vaihde: 010 217 0300
Sähköposti: asiakaspalvelu@nylund.fi
(ma-pe 8–16)