Someron uusi Kiiruun koulukeskus valmistui vuonna 2018. Mukana projektissa oli Nylund sekä yleiskaapeloinnin että valaistuksen osalta.
Sähköurakoitsijana hankkeessa oli meille nylundlaisille jo ennestään tuttu kumppanimme Sähkömatti Oy Forssasta. Nylund toimitti Kiiruun kouluun Infralanin suojatun CAT6A-yleiskaapeloinnin (luokka Ea). Työmaalla pidettiin urakoitsijan asentajille myös valtuutuskoulutus, jota tarvittiin järjestelmätakuuta varten.
”Kohteen yleiskaapeloinnin toteutus sujui hyvin ja ongelmitta”, kehuu Sähkömatin projektipäällikkö Tommi Huusela.
Yhteenveto yleiskaapeloinnin tarvikkeista Kiiruun kouluun:
Kiiruun koulun valaistus toteutettiin B.E.G. Luxomatin liike- ja läsnäolotunnistimilla. Luokkahuoneisiin valittiin valaistusaluekohtainen, kompakti DALI-ympäristö PD4-M-DAA4G -järjestelmällä.
DAA4G- ratkaisuun päädyttiin helpon käytettävyyden ansiosta. Luokkahuoneiden valaistus toimii täysin automaattisesti. Opettajat voivat kuitenkin mukauttaa valotasoa helposti kahdesta eri painikkeesta. Toinen painikkeista ohjaa päävalaistusta ja toinen tauluvaloa. DAA4G -järjestelmä sallii valaisinten uudelleenryhmittelyn, jos luokan sisustusta ja siten esimerkiksi esityssuuntaa muutetaan.
Luokkahuoneiden valaistus on hyvin tasainen tasapainotetun vakiovalon ansiosta. Käyttöönoton jälkeen ainoastaan parin tilan viiveaikoja ja valotasoja on säädetty käyttäjien toiveiden mukaisesti.
Koulun yleisiä alueita ohjataan PD4-DALI/DSI -tunnistimilla, joilla valaistus saadaan helposti automatisoitua. Käytäväalueilla hyödynnetään myös päivänvaloa ja valaistuksen poiskytkentää, mikä tekee valaistustasojen muutoksesta huomaamattomampaa ja vähentää koulurakennuksen sähkönkulutusta.
Keskustele asiantuntijan kanssa.
Liiketoimintapäällikkö
Tuotteet ja palvelut
Ota yhteyttä
+358 10 217 0321
aku.bragge@nylund.fi
Vaihde: 010 217 0300
Sähköposti: asiakaspalvelu@nylund.fi
(ma-pe 8–16)