Uimahallit ja uima-allasvalaistus

Valaistusta veden äärellä ja alla

Vesi asettaa hyvin korkeat vaatimukset valaisimelle. IP-luokituksen tulee olla erittäin korkea, IP65 pinnan yläpuolella ja alapuolella vähintään IP68. Usein valaisimilta edellytetään myös kloorin tai suolan kestävyyttä. Lämpötila-alueet, joissa valaistuksen tulee toimia ovat hyvin laajat. Ulkoaltaissa ja niiden ympäristöissä pakkanen paukkuu ja sisäallasosastoilla taas lämpötila on useita kymmeniä asteita nollan yläpuolella, kosteuden ollessa aina läsnä. Ulkoaltaissa on kuitenkin pidettävä huolta ettei vesi pääse missään tapauksessa jäätymään valaisimien ympärillä.

Uima-allasvalaistus

Valaistuksen tavoitteena on korostaa altaan muotoja, jotta reunat erotetaan selvästi. Näin sukeltaessakaan seinät eivät tule yllättäen vastaan ja uiminen onnistuu myös pimeällä. Valolla luodaan myös tunnelmallisuutta. Valon värisävy tai monivärisyys (RGBW) valitaan käyttäjän tyylin ja altaan värimaailman, esimerkiksi materiaalien mukaan.

Valaistusta valittaessa on hyvä muistaa, että vesi heijastaa valoa ja valaisimien määrä sekä käytettävä teho jää pienemmäksi kuin vastaavan kuivan tilan alueella. Tämä pätee niin pinnan alle kuin päällekin, altaan välittömään läheisyyteen asennettaviin valaisimiin. Hyvänä nyrkkisääntönä noin 3 metrin matka valaisimien välillä ja syvyydessä tähdätään altaan puoleen väliin.

Valaisimen asennus

Allasvalaisimien asennusta varten on kolme asennuskotelotyyppiä, joka määrittyy altaan pintamateriaalin perusteella: muoviallas (allaspussiallas), kaakeliallas tai teräsallas. Kahdessa ensimmäisessä valu tehdään kotelon ympärille. Allaspussialtaissa tiiveys saavutetaan tiivisteillä ja kaakelialtaissa, joko vesieristyksellä tai uima-altaita varten suunnitellulla erityissementillä.

Sähkö ja vesi

Koska sähkö ja vesi eivät sovi yhteen on syytä kiinnittää erityishuomiota allasvalaisimien kaapelointiin. Valaisimissa on kiinteät kaapelit, jotka viedään putkea pitkin allastiloista kuiviin, teknisiin tiloihin. Kaapelia jätetään myös allaskoteloon tarpeeksi huoltotoimenpiteitä varten. Putken molemmat päät tiivistetään holkein kaapelin ympärille, joka toimii tuplavarmistuksena vuotoja vastaan. Nykystandardien mukaisesti allasvalaisimia voidaan syöttää enintään 12 V:n vaihtojännitteisellä tai 30 V:n tasajännitteisellä SELV-järjestelmällä.