Ulkovalaistuksen hyvällä suunnittelulla säästöjä ja näyttävyyttä

Ulkovalaistuksen hyvällä suunnittelulla säästöjä ja näkyvyyttä

Nylundin ulkovalaistuksen asiantuntijalla, myyntipäällikkö Tommi Tegelstenillä on useita näkökulmia ulkovalaistuksen hyvän suunnittelun merkityksestä. Ja totta tosiaan: asianmukaisella ja modernilla valaistuksella on mahdollisuus säästää energiaa jopa 80 %, ja lisätä näyttävyyttä ja turvallisuutta.

Turvallisuuden näkökulmasta ulkovalaistuksen suunnittelun lähtökohtana valaistuksen oikea mitoitus niin, että ympäristö on helppo hahmottaa.
Oikealla ulkovalaistuksella voidaan vaikuttaa myös turvallisuuden tunteeseen.
– Jos esimerkiksi puistossa valaistaan kulkuteiden lisäksi puita, saadaan aikaan tunne turvallisesta ympäristöstä. 

Ulkovalaistuksen ekologisuudessa on kaksi taikatermiä: LED ja valaistuksenohjaus. Perinteiseen valonlähteeseen verrattuna LED on energiatehokas jo itsessään, mutta lisäsäästöjä on saatavissa valaistuksen ohjauksella.
– Kaupunkiympäristössä ja julkisissa tiloissa vakiintunein ohjaustapa on ns. yöaikainen tehonpudotus.
Myös Smart City -komponenttien käyttäminen on jo mahdollista useimmissa kaupunkivalaisimissa.
– Smart City -komponentteja hyödyntämällä voidaan kaupungissa olevia sensoreita ja dataa hyödyntää valaistuksen ohjauksessa sekä valaistuksen toimivuuden kontrolloinnissa ja ylläpidossa. 

Arkkitehtuurissa ulkovalaistuksen tärkein vaihe on suunnittelu – niin kuin muistakin näkökulmista tehdyssä ulkovalaistuksessa. Rakenteita tai julkisivun yksityiskohtia voidaan korostaa Ilta- ja yövaloilla tavalla, jolla saadaan näkyville asioita, jotka eivät muuten näy. 
– Jokainen rakennus on erilainen. Kohteeseen pitää tutustua ennakkoon suunnitteluvaiheessa.
Kuten Stacon Oy:n Teemu Seppänen kertoo videolla, Nylundin palveluihin kuuluu koevalaistuksen järjestäminen kohteessa.  

Ulkovalaistuksen suunnittelu on asiantuntijuus- ja kokemuslaji. Hyvin suunnitelulla ulkovalaistuksella saavutetaan säästöjä suoraan energiatehokkuudessa mutta myös huolto- ja ylläpitokustannuksissa. Eikä sovi unohtaa myöskään käyttäjiä: rakennusten sisääntulo, piha-alue tai julkinen kulkutie pitää olla puoleensa vetävä, turvallinen ja helppo käyttää myös pimeän aikaan.

Ulkovalaistuksen asiantuntija Tommi Tegelsten kertoo edellä olevista näkökulmista ja muun muassa valaistuksen ohjauksesta lisää videolla 

Katso video tai ole suoraan yhteydessä Tommiin. Tutustu ulko- ja aluevaisimiin: