Uusi toimisto, uusi valaistus, tyytyväinen työntekijä

 

Uusi toimisto, uusi valaistus, tyytyväinen työntekijä - Krista Puska-Bragge

Krista Puska-Bragge tuli Nylundille myynti- ja markkinointikoordinaattoriksi juuri kun pandemia eristi työntekijät etäyhteyksien päähän toisistaan. Nyt kun lähityö on taas mahdollista, ja Nylundilla on uudistetut toimitilat, Krista viihtyy erityisen hyvin työssään. Työpäivät sisältävät monipuolisesti eri tehtäviä.

– Suurin osa päivästä menee myyntitilausten ja tarjousten tekemiseen, ja yhden päivän viikossa olen markkinointitehtävissä. Olen ollut mukana myös tapahtumien järjestelyissä ja toimiston remonttiprojekteissakin.

Korona-aikana Krista tuli työkavereilleen tutuksi puhelimen välityksellä. Samalla tuli testattua tiimityön toimivuutta uudella tavalla.
– Tiimityö sujuu todella hyvin. Toimistolta löytyy keskustelukumppani, mutta niin myös etätöissä ollessani.

Nylundin uudistetut toimitilat palvelevat nyt entistä paremmin asiakkaita ja henkilökunnan tarpeita. Kristan kannalta arjen työviihtyvyys ja -hyvinvointi nousi uudelle tasolle.
– On hienoa, että työympäristössä ja valaistuksessa on otettu huomioon tärkeät työhyvinvointiasiat.
Krista suositteleekin toimitilojen päivittämistä kaikille. Jo pelkästään valaistuksen uudistamisella on isoja vaikutuksia työn tekemisen mielekkyyteen, ja teknisillä ratkaisuilla saadaan aikaan energian myös merkittäviä säästöä.

Modernista valaistuksesta saa Nylundilla konkreettisen esimerkin, sillä toimitilat ovat nyt myös toimistovalaistuksen showroom. 

Jos videoupotus ei näy, voit katsoa videon Youtubesta.

Kiinnostuitko toimistovalaistuksen kehittämisestä? Lue aiheesta lisää.