Nylundin asiakastyytyväisyystutkimuksia on tehty syksyisin jo vuosia. Ajankohta ei ole sattumaa, sillä se on tutkimus, joka ohjaa vahvasti toiminnan suunnittelua Nylundilla. Teillä asiakkaillamme on hyvä mahdollisuus vaikuttaa asioihin vastaamalla kyselyyn. Lämmin kiitos tälläkin kertaa tutkimukseen osallistuneille asiakkaillemme! Arvoimme vastaajien kesken muutamia palkintoja. Voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti.
Asiakkaat kiittivät erityisesti Nylundin työntekijöiden asiantuntemusta, palvelualttiutta, tavoitettavuutta ja toimitusten sujuvuutta. Tutkimus perustuu 149 vastaukseen ja se toteutettiin yhdessä Innolinkin kanssa.
– Asiakkaamme ovat yleisesti ottaen erittäin tyytyväisiä Nylundin toimintaan, iloitsee toimitusjohtaja Johan Karlsson. Kaikkien mitattujen tekijöiden, alkaen asiantuntemuksesta tuotevalikoimaan ja yhteistyöhön, keskiarvo on lähes joka asiakasluokassa yli neljän (4,02), kun maksimi on viisi.
Vastaajat jakautuivat suunnittelijoihin (40 %), sähkötukkuliikkeisiin (20 %), urakoitsijoihin (28 %) sekä loppuasiakkaisiin (12 %).
Parhaiten Nylundin tarjonnasta tunnetaan liike- ja läsnäolotunnistimet, joka oli tuttu 83 %:lle vastaajista. Seuraavaksi tulevat valaistuksen ohjausjärjestelmät (66 %), ulko-, alue- ja julkisivuvalaistus (66 %), toimisto- ja sisustusvalaisimet (63 %) sekä tietoverkot ja AV-kaapelit (58 %). Heikoimmin tunnettuja ovat Nylundin tarjoamat teollisuusvalaisimet (50 %) sekä puhdastilavalaisimet (32 %).
Asiakkailla on luonnollisesti ajatuksia myös toiminnan kehittämiseen, jotta yhteistyö voisi laajentua entisestään. Tärkein näistä on tuotevalikoiman vastaavuus asiakkaan tarpeisiin. Johan Karlsson lupaa Nylundin jatkavan toimintansa ja valikoimansa aktiivista kehittämistä. Asiantuntemukseen panostetaan edelleen, mutta asiakkaiden toiveiden mukaisesti erityisesti tuotevalikoimaan kiinnitetään entistä enemmän huomiota vuonna 2021.
Kysy lisää:
Johan Karlsson
Toimitusjohtaja
Nylund Group
Vaihde: 010 217 0300
Sähköposti: asiakaspalvelu@nylund.fi
(ma-pe 8–16)