Asiakkaamme arvostavat asiantuntijuutta

14.02.2018

 

Jatkuva kehitys ja asiakastyytyväisyys ovat toimintamme ytimessä. Seuraamme näitä aktiivisesti ja vuosittain toteutettava asiakastyytyväisyystutkimuksemme näyttää meille suuntaa jatkoa varten.

Vuoden 2017 asiakastyytyväisyystutkimus tehtiin marraskuun aikana. Tyytyväisyyskysely lähetettiin 1616 talotekniikan ja teollisuuden asiakkaallemme. Tutkimuksessa keskeisessä roolissa oli oman toimintamme lisäksi selvitys siitä, mitkä tekijät ovat asiakkaillemme tärkeitä.

”Asiakastyytyväisyyttä tutkiessamme halusimme kuunnella tarkasti asiakkaitamme ja varmistaa, että teemme oikeita, asiakkaillemme merkityksellisiä asioita. Siksi emme kysyneet pelkästään mielipidettänne meistä, vaan halusimme myös kuulla sen, mitkä tekijät ovat asiakkaillemme tärkeimpiä yhteistyökumppanin valinnassa.”, kertoo Nylundin toimitusjohtaja Johan Karlsson.

Luotettava, laadukas ja asiantunteva yhteistyökumppani

Asiakastyytyväisyystutkimuksen tulokset osoittivat pientä parannusta edellisvuoden tuloksiin. Vastauksista kävi ilmi, että palvelumme vastaavat melko hyvin asiakkaidemme odotuksia. Asiakkaamme kokevat meidät luotettavana, laadukkaana ja asiantuntevana yhteistyökumppanina. Tutkimuksessa selvisi myös, mitä asiakkaamme arvostavat yhteistyökumppanissaan. Esiin nousivat etenkin asiantuntemus, aktiivinen yhteydenpito ja palvelualttius.

”Oli upeaa huomata, että asiakkaamme ovat pääosin tyytyväisiä meihin ja työhömme. Jopa 89% vastaajista arvioi toimintamme keskitasoa paremmaksi. ” kertoo Karlsson. Asiakassuhteemme kestävät, sillä jopa 45,8% vastaajista oli tehnyt yhteistyötä kanssamme yli 10 vuotta. Tämä kertoo luottamuksesta osaamiseemme, palveluihimme ja tuotteisiimme. Vaikka parannettavaa aina on, suuntamme näyttää olevan oikea.”

Kehitysideoiden osalta asiakkaamme esittivät toiveita uusista tuote-edustuksista ja tuotekoulutuksista. Lisäksi viestintään niin eri kanavien kautta kuin asiakastapaamisissa toivottiin vieläkin enemmän käytännönläheistä tietoa.

”Otamme nämä kehitysideat työn alle, sillä yhdessä asiakkaidemme kanssa me löydämme nopeimmin parhaat tavat toimia”, summaa Karlsson.

Suurkiitokset kaikille tutkimukseen vastanneille!

Asiakkaamme kuvaavat Nylundia näin.