Suomi 100: Talvisodan kansallinen muistomerkki Helsingin Kasarmitorille

01.12.2017

Talvisodan kansallisen muistomerkin valaistus herkisti helsinkiläiset

Kolme Suomen presidenttiä, sekä Valtioneuvoston jäsenet kunnioittivat läsnäolollaan talvisodan kansallisen muistomerkin paljastusta Helsingissä torstaina 30.11.2017. Puolustusministeriön eteen nousi Suomen suurin teräsveistos, jolla on painoa 6.000 kiloa ja korkeutta 10,6 metriä. Nylund osallistui muistomerkin valaistuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen.

Muistomerkkihanke on osa 100-vuotista itsenäisyyttään juhlivan Suomen virallista ohjelmaa. Aloitteen veistoksen pystyttämiselle teki Talvisotayhdistys. Hankkeen taustalla ovat lisäksi Suomen valtio ja Helsingin kaupunki. Muistomerkin julkistamisen päivä on myös talvisodan alkamisen 78. vuosipäivä.

Runsas joukko kaupunkilaisia seurasi julkistustilaisuutta 30.11.2017. Mukana oli myös kolme Suomen presidenttiä ja Valtioneuvoston edustajat.

Muistomerkki sai nimekseen ”Valon tuoja”

Veistoksesta järjestettiin suunnittelukilpailu, jonka voitti kuvanveistäjä Pekka Kauhanen. Ruostumattomasta teräksestä tehdyn muistomerkin nimeksi valikoitui ”Valon tuoja”. Veistoksen sotilaan jalkojen alla on pallo, jonka sisällä on 105 valokuvaa talvisodan eri vaiheista eli yksi valokuva jokaista talvisodan päivää kohden.

Valon tuoja -veistos sisältäpäin

Meyerin valonheittimet valaisevat veistosta

Veistoksen valaistussuunnittelijana toimi Mikko Pekonen Swecolta. Mikon kanssa valaistuksen ideaa jalostivat Niclas Nylund ja Markku Hämäläinen Nylundilta. He auttoivat myös oikeiden valaisinten valinnassa ja valaistuksen toteutuksessa. Veistoksen juurella olevan jättipallon sisälle ja sotilaan runkoon valoa tuovat mm. Meyer Lightningin valonheittimet.

Torstai-illan juhlallisuuksiin osallistuivat sekä nykyinen presidentti Sauli Niinistö, että myös edellinen presidentti Tarja Halonen ja hankkeen suojelijana toiminut presidentti Martti Ahtisaari. Niinistön ja Ahtisaaren lisäksi tilaisuudessa käytti puheenvuoron Talvisotayhdistyksen puheenjohtaja Ossi Kettunen. Tällainen projekti on tarvinnut taakseen valtavan määrän taitavia ammattilaisia. Kettunen kiitteli yhdistyksen puolesta kaikkia osapuolia vaativasta ja aikataulullisesti täsmällisesti toteutetusta työstä.

”Moninkertaisesti lävistetty, silti yhä pystyssä seisova valon tuoja kunnioittaa itsenäisyyden säilyttämisen raskasta uhria. Niitä yli 25.000 suomalaista, jotka talvisodassa menettivät henkensä isänmaan puolesta. Teos kuvastaa yksittäistä ihmistä jonkin häntä paljon suuremman asian välikappaleena. Kokonaisen kansakunnan tulevaisuuden, joka oli lunastettava kallein uhrauksin. Vaikka juhlistamme sodan muistomerkkiä, on muistomerkki meille kaikille jokapäiväinen muistutus rauhan työn merkityksestä”. Näin puhui presidentti Niinistö talvisodan kansallisen muistomerkin paljastustilaisuudessa.

 

Kuvat: Niclas Nylund