Projektorivalaisimilla turvallisuutta Oululaisille pyöräteille
Destia
Oulun Kaupunki
Yleisesti kevyenliikenteen väylien haasteena on ohjata pyöräilijät ja kävelijät omille kaistoilleen. Fyysiset liikennemerkit eivät puhuttele ja talviaikaan tien pintaan muistutukseksi maalatut kaistamerkinnät jäävät lumipeitteen alle.
Oulussa on rakennettu uusia pyöräilybaanoiksi nimettyjä tavallista leveämpiä kävelyn ja pyöräliikenteen väyliä, joiden pyöräilykaista on tehty punaisesta asfaltista ja kävelijöiden puoli perinteisestä tummasta asfaltista. Turvallisuutta lisäävät eriväriset kaistat ohjaavat kesäkeleillä selkeästi käyttäjät omille puolille baanaa.
– Oulussa pyöräily on ympärivuotista, joten baanojen toteutuksessa on otettava huomioon myös talviolosuhteet. Kesällä tiemerkinnät ovat näkyvillä ja pyöräbaanoilla käyttäjät ohjataan omille kaistoilleen eri värisillä tienpinnoilla ja pyöräilijät oman kulkusuuntansa kaistalle tiehen maalatuilla liikennemerkeillä. Talvella lumipeite kuitenkin jättää kaistaohjauksen fyysisten liikennemerkkien varaan, ja niitähän ei perinteisesti kovin hyvin noteerata. Lisäksi kävellen liikkeellä olevat keskittyvät usein katse alaspäin kännykkänsä sisältöön. Turvallisuuden lisäämiseksi oli mietittävä uusia ideoita, Oulun kaupungin liikenneinsinööri Harri Vaarala kertoo uuden idean tarpeista.
Projisoitua viestintää on käytetty viihde- ja kaupallisessa tarkoituksessa vuosikausia. Kukapa ei tuntisi elokuvamaailmasta tuttua taivaalle heijastettua Batman-kuviota. Uusi ratkaisu oli siis olemassa, mutta riittäisivätkö valaisimien tekniset ominaisuudet toistamaan tarkoin ohjeistettuja liikennemerkkejä?
Ideasta testaukseen
Destia toimii baanojen valaistusurakoitsijana ja Oulun kaupungin idea käyttää tien pintaan projisoituja liikennemerkkejä nytkähti yhteisissä keskusteluissa eteenpäin. Destia kysyi Nylundilta valaisinta, jonka valoteho ja projisoidun merkin tarkkuus olisivat riittävät. Nylund vastasi kyselyyn ja lähetti innovaation testaamista varten Monospot Gobo Led -projektorivalaisimen.
-Projisoitavaa liikennemerkkilinssiä ei ollut valmiina, mutta Suomen lipun sisältävä linssi oli. Kokeilimme, miten lippu näkyy lumipeitteessä. Totesimme kuvion ja värit toistuvan hyvin lumipinnalla ja pystyimme etenemään seuraavaan vaiheeseen. Teetimme linssin, missä olivat viralliset liikennemerkit. Testasimme vielä pilottivaiheessa liikennemerkkien näkyvyyttä mahdollisimman huonoissa olosuhteissa. Merkit piirtyivät tarkasti ja erottuivat hyvin loskaiseltakin baanan pinnalta. Saimme varmuuden idean teknisestä toimivuudesta ja pystyimme laajentamaan pilottia suunnitelmalliseen toteutukseen, kertaa Harri Vaarala testausvaiheesta.
Onko turvallisuudella hintalappua?
Gobo -projektorivalaisimia asennetaan baanan katuvalaisinpylväisiin kilometrin välein. Itse asennustyö vaatii vain jatkokaapeloinnin katuvalaisimesta Goboon. Kokonaisuutta ajatellen kustannukset ovat maltilliset. Ilman projektorivalaisinta normaali kevyenliikenteen väylän valaistus maksaa n. 50 000€/km. Projektorivalaisimet lisäävät kustannuksia 2 000€/km. Koko pyöräilybaanan kilometrihinta vaihtelee, tien pohjatöiden määrästä riippuen, 0,5–1 miljoonan euron välillä. Projektorivalaisimien huolto on käytännössä muun valaistuksen huollon yhteydessä tehtävä linssien puhdistus. Kokonaisuutta ajatellen projektorivalaisimien kustannukset ovat maltilliset, varsinkin kun niillä saavutettava hyöty kohdistuu pitkälle tulevaisuuteen.
Huomiota herättävät liikennemerkit
Kasvavan kaupungin ja tihenevän pyöräliikenteen turvallisuusvaatimukset kasvavat ja baanat toteutusmalleineen ohjaavat liikennekäyttäytymistäkin oikeaan suuntaan. Pyöräilybaanat, talvipyöräily ja projisoidut liikennemerkit ovat osa oululaista pyöräilykulttuuria, sen tukemista ja kehittämistä.
– Palautteen mukaan tiehen heijastetut liikennemerkit on koettu hyödyllisiksi ja hoksauttaviksi. Kaupunkilaiset ovatkin kysyneet, miksei tätä ole keksitty aiemmin! Baanoja lisätään vuosittain, ja samalla totuttelemme ajatukseen, että kävely- ja pyöräliikenteelläkin on olemassa säännöt, Harri Vaarala näkee heijastettujen liikennemerkkien tehtävän osana isompaa kokonaisuutta.
Vaaralan mukaan talviyön aikana satanut lumikerros kertoo kuinka arkikäyttäjät ovatkin jo omaksuneet kaistojensa käytön. Pyörien ja jalan jäljet ovat piirtyneet omilla kaistoillaan. Viikonlopun satunnaiskäyttäjillä on vielä oppimista.
Pyöräilybaanojen projisoidut liikennemerkit ovat saaneet paljon huomiota muuallakin kuin käyttäjien keskuudessa. Toteutuksesta on haluttu lisätietoa kansainvälisestikin, ja Suomessa ainakin Lahti on tekemässä vastaavaa liikennemerkkien projisointia.
Asiakas: Oulun kaupunki/ Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut
Valaistusurakoitsija: Destia
Toteutusaika: pilottivaihe 2020, jatkuu pyöräbaanojen valmistumisen mukaan
Toteutuksessa käytetty valaisin: Monospot Gobo Led -projektorivalaisin
Aiheesta muualla:
Keskustele asiantuntijan kanssa.
Myyntipäällikkö
Valaistus, valaistuksen ohjaus ja tietoverkot
Sähkötukkuliikkeet, urakoitsijat ja suunnittelijat
Alue: Pohjanmaa ja Pohjois-Suomi
Ota yhteyttä
+358 10 217 0344
ulf.akerlund@nylund.fi
Liiketoimintapäällikkö
Suunnittelija – ja tilaajayhteistyö
Ota yhteyttä
+358 10 217 0320
niclas.nylund@nylund.fi
Vaihde: 010 217 0300
Sähköposti: asiakaspalvelu@nylund.fi
(ma-pe 8–16)