Jyväskylän Nikolainkulman valaistus

Nikolainkulma on erittäin vanha ja kaunis puurakennus Jyväskylän keskustassa. Rakennus haluttiin nostaa esiin pimeän ajan kaupunkikuvasta korostamalla valaistuksella sen koristeellisia yksityiskohtia ja lämmintä värimaailmaa. Sosiaalisessa mediassa levinneet upeat kuvat ja tykkäykset kertovat, että tässä myös onnistuttiin.

Projektin tiedot

Sähkösuunnittelija

Toni Salminen, Elexent Oy

Valaistussuunnittelija

Elisa Hillgen, Jyväskylän kaupunki

Vuosi
2019
Paikkakunta
Jyväskylä

Vuonna 1899 rakennettu vaaleanpunainen kulmakiinteistö on yksi harvoja kaupungin keskustassa säilyneitä puurakennuksia ja leimallinen osa Jyväskylän rakennus- ja kulttuurihistoriaa. Rakennus on suojeltu ulko- ja sisäpuolelta. Suunnitelmat asema-aukion muuttamisesta toriksi nostavat kulman merkittävyyttä entisestään.

– Toiveeni oli, että valaisimet sulautuvat mahdollisimman hyvin ilmeeseen eivätkä erotu liikaa päivälläkään. Museoviraston edustajien kanssa kävimme valaistussuunnitelmaa ja valaisinvalintoja yhdessä läpi, kertoo valaistussuunnittelusta vastannut Jyväskylän kaupungin valaistuskoordinaattori Elisa Hillgen.

Ensisijainen tavoite oli korostaa julkisivun hallitsevimpia piirteitä eli kattolyhtyjä ja kulmassa sijaitsevaa korkeaa tornia. Valaisimet sijoiteltiin mahdollisimman huomaamattomiin paikkoihin. Elisa Hillgenin johdolla rakennukseen tehtiin myös koevalaistus.

– Erityisesti lineaarisiin valaisimiin etsimme kapeita ja siroja malleja, jotka sulautuvat julkisivuun ja joissa on oikea värilämpötila. Päädyimme tilaamaan koevalaistukseen mallit Nylundilta ja nämä vastasivat tarpeeseen hyvin, iloitsee Elisa Hillgen.

Valaisimissa päädyttiin käyttämään Meyer Ecoline Mini -valaisimen kahta eri pituutta ja Meyer Superlight Nano3 -malleja. Julkisivuun tehtävät asennukset pyrittiin tekemään huomaamattomiksi ja kaapelit maalattiin seinän värisiksi.

– Saimme minimoitua julkisivuun tehtävät asennukset, kun reitit kaapeleille löytyivät rakennuksen sisäpuolelta, kertoo sähkösuunnittelusta vastannut Toni Salminen Elexent Oy: stä.

– Ihmiset jakavat sosiaalisessa mediassa kuvia rakennuksesta iltavalaistuksessa. Se on mielestäni merkki, että projektille asetetut vaatimukset saatiin täytettyä. Kohde on ollut mukana myös Jyväskylän Valon kaupunki -tapahtumassa, Toni Salminen toteaa.

Haluatko lisätietoja?

Keskustele asiantuntijan kanssa.

Olli Kokkonen

Myyntipäällikkö
Valaistus, valaistuksen ohjaus ja tietoverkot
Sähkötukkuliikkeet, urakoitsijat ja suunnittelijat
Alue: Itä- ja Keski-Suomi

Niclas Nylund

Liiketoimintapäällikkö
Valaistus
Suunnittelijat ja loppuasiakkaat, projektimyynti